Menu

Perinteiset saksalaiset olutfestivaalit Oktoberfest-juhlat ovat yksi maailman suurimmista kansanjuhlista. Bayernissa Münchenissä naiset pukeutuvat Dirndl-pukuun ja miehet nahkahousuihin. Lisäksi juhlissa lauletaan kovaa, nostetaan tuoppia korkealle ja nauretaan. Tavoite on nimittäin aina sama: pitää hauskaa yhdessä ystävien ja tuttavien kanssa.

Maailman suurimmat kansanjuhlat aitoon saksalaiseen tyyliin

Oktoberfest-juhlat saivat alkunsa bayerlaisen kuningasparin Ludvigin ja Theresen häistä 12. lokakuuta 1810. Viisi päivää häiden jälkeen kansa juhli kuningasparia hevoskilpailuilla Theresienwiesen niityllä, jossa Oktoberfest vielä nykyäänkin järjestetään. Ajan myötä urheilulle jäi vähemmän tilaa samalla kun ruoasta ja juomasta tuli keskipiste. Nykyisin kuusi suurta müncheniläistä panimoa pystyttävät jättimäiset teltat, joihin kävijät eri puolilta maailmaa kokoontuvat yhteisen teeman ympärille: hyvän ruoan ja juoman.

Sinun ei kuitenkaan tarvitse lähteä Saksaan viettämään Oktoberfestejä. Ilmiö on levittäytynyt eri puolille maailmaa, kuten Hong Kongiin, Palestiinaan, Argentiinaan ja Espanjaan. Mutta mikään muu maa ei ole Saksan lisäksi yhtä ihastunut Oktoberfesteihin kuin Italia. Münchenin festivaalien aikana paikan päällä on jopa italialainen poliisi valvomassa kansalaisiaan.

 

 

Ei Oktoberfestejä ilman olutta, litran tuoppeja ja makkaraa - paljon

Festivaalien aikana pannaan erityistä meripihkan väristä ja maukasta olutta, Märzeniä, johon on oikeudet ainoastaan Münchenin panimoilla. Olutta tarjoillaan Maß-nimisistä litran tuopeista. Ja vaikka saksalaiset tuntevat oluensa ja tietävät miten olutta tarjoillaan, he eivät kuitenkaan ole ainoa olutkansa. Ympäri maailmaa ja kaikkina vuodenaikoina pannaan mahtavia olutlaatuja, jotka sopivat erilaisiin tilanteisiin. Lue lisää oluen viime vuosien menestyksestä ja miten voit lisätä olutta omaan menyysi tästä.

 

 

Ruokana tarjoillaan tietysti makkaraa. Paljon. Lounaaksi voit tilata perinteisen Brotzeitin, tarjottimen, joka on täynnä erilaisia makkaroita, juustoja, kasviksia ja leipää. Voit tietysti käyttää ruokailuvälineitä, mutta Oktoberfestin aikana viikinkityyli toimii parhaiten – syö käsin ja pudottele niin paljon kuin haluat. Välipalat koostuvat Brezeleistä, jotka tunnetaan paremmin rinkeleinä tai Pretzeleinä, jotka dipataan tuorejuustotahnaan. Päivälliseksi syödään wieninleike tai puolikas grillattu broileri. Ja sinä, joka haluat välttää lihaa, usko tai älä, Oktoberfest on hyvin varautunut. Festivaalialueella on useita telttoja ja ruokakärryjä, jotka tarjoilevat kasvis- ja vegaanivaihtoehtoja.

Reseptivihko

Reseptivihko

Olemme tietenkin tutustuneet trendiin ja valmistaneet kaksitoista oktoberfesttyylistä reseptiä aitoon Oktoberfest für alle -henkeen.

Tutustu reseptivihkoon täällä
Tuotteet
Reseptit
Suosikit
Menu