Tammikuussa monissa oppilaitoksissa ja päiväkodeissa vietetään suosittua Vilkas-teemaviikkoa, jonka tavoitteena on edistää myönteistä suhtautumista koulu- ja päiväkotiruokaa kohtaan.
Vilkas-viikon takana ovat Apetit ja Unilever Food Solutions. Yhteistyössä laaditut ja testatut reseptit on suunniteltu ammattikeittiöiden tarpeisiin ja niissä on hyödynnetty molempien toimijoiden helppokäyttöisiä tuotteita, jotka tuovat ruokalistalle vaihtelua ja uusia makuja helposti ja taloudellisesti.
“Tuotteemme täydentävät toisiaan”
Vilkas-viikko on Apetitin luoma konsepti, johon UFS tuli mukaan kumppaniksi kolmisen vuotta sitten.
- Olimme tehneet yhteistyötä aikaisemmin pienemmissä projekteissa ja huomasimme, että tuotteemme täydentävät toisiaan ja yhteistä osaamista kannattaa viedä eteenpäin, Apetitin kasvisruokamestari Teemu Hursti kertoo ja jatkaa:
- Esimerkiksi UFS:n kylmäliukoiset tärkkelykset ja Apetitin pakastetuotteet tukevat hyvin toisiaan kylmävalmistusprosessissa. Maku on myös tärkeimpiä reseptin ominaisuuksia, ja UFS:n liemijauheet, kastikeainekset sekä muut makua antavat tuotteet ovat tuoneet helppoutta maustamiseen.
UFS:n kylmävalmistusosaaminen tuo monipuolisuutta Vilkas-viikon reseptiikkaan
Yhteistyön käynnistämisen taustalla oli myös kouluruokakentältä noussut tarve ja kiinnostus kylmävalmistuksen hyödyntämiseen.
- Asiakkailla on selkeästi kasvava tarve kylmävalmistuksen käyttöön, ja UFS:n tuoma ammattitaito tähän valmistusprosessiin on tuonut lisää monipuolisuutta reseptitarjontaamme, Hursti sanoo.
Vilkas-viikon reseptit on kehitetty yhteistyössä Unilever Food Solutionsin koekeittiöasiantuntijoiden ja Apetitin kasvisruokamestarin kanssa.
- Reseptien yhteiskehitys on sujunut todella hyvin. Olemme molemmat oppineet toisiltamme tuotteidemme mahdollisuuksista sekä siitä, miten kehitämme reseptiikkaa paremmin kaikkien asiakkaidemme tarpeisiin, Hursti kuvailee.
Vilkas-viikon reseptit kattavat sekä pääruoat, salaatit että jälkiruoat. Resepteissä hyödynnetään Unileverin ja Apetitin helppokäyttöisiä tuotteita, kuten Apetitin kalakepukoita, kalamurekepihvejä, kasvispapukroketteja ja vihannespakasteita, sekä Unilever Food Solutionsin vinegrettejä, majoneeseja, nuudeleita ja kylmävalmistustuotteita.
Tutustu Apetitin tuotevalikoimaan
Inspiroidu UFS:n teemoista ja ratkaisuista
Uudet ravitsemussuositukset osana viikon suunnittelua
Vuoden 2026 Vilkas-viikko tulee vastaamaan myös uusimpiin ravitsemussuosituksiin.
- Lisäsimme resepteihin entistä enemmän kasviksia ja palkokasveja. Jälkiruokiin tuotiin marjojen rinnalle myös sellaisia kasviksia, joiden luontainen makeus sopii erinomaisesti tällaisiin resepteihin, Hursti kertoo.
Vilkas-viikon avulla keittiöt voivat helposti nostaa kotimaisten kasvisten osuutta ruokalistasuunnittelussa ja tukea samalla kotimaista alkutuotantoa. Kaikki tämä on toteutettu lasten ja nuorten makumieltymykset huomioiden.
Palaute kouluista ja päiväkodeista: “Reseptit olivat maukkaita ja toimivat suurkeittiössä”
Vilkas-viikon suosiosta kertovat sekä positiiviset asiakaspalautteet että konkreettiset luvut: viime vuonna toteutettiin yhteensä yli 400 000 Vilkas-annosta.
Vilkas-viikon suosiosta kertovat sekä positiiviset asiakaspalautteet että konkreettiset luvut: viime vuonna toteutettiin yhteensä yli 400 000 Vilkas-annosta.
Näin koulut ja päiväkodit kommentoivat Vilkas-viikkoa:
"Vilkas teeman ohjeistus ja kampanjatekstit olivat hyviä. Ruokien reseptit olivat helppo toteuttaa."
"Reseptit olivat maukkaita ja onnistuneet makujen puolesta. Toimivat hyvin suurkeittiössä."
"Näppärästi toteutettavat reseptit."
"Ohjeet pitivät paikkansa, materiaalit olivat mielenkiintoisia ja hyvin suunniteltu."
"Toivotaan Vilkas viikkojen jatkuvan."