Työskentelen...

Jatka

Olemme päivittäneetsisällön toimialasi perusteella

Kokkimme Frank Jakobsenin mielestä ruokahävikkiongelma paranee parhaiten tiedon avulla. Tai kuten hän itse sanoo, ruokahävikissä tai ”Full Circle Cookingissa” on lopulta kyse jokaisen raaka-aineen potentiaalin hyödyntämisestä ja uskalluksesta ajatella laatikon ulkopuolelta.Kuulostaako hankalalta? Annetaan alla olevien reseptien näyttää suuntaa. 

”Tonnikalaa” vesimelonista

Vesimeloni on paljon muutakin kuin se, mitä laitat salaattiin kesällä. Lisäämällä kalakastiketta vesimeloniin, joka on hieman jo ylikypsynyt, saat aikaiseksi herkullisia sushimakuja ja ruokia, jotka melkein muistuttavat tonnikalaa.

Tee näin: Paista vesimeloni pannulla korkeassa lämpötilassa. Anna jäähtyä ja leikkaa viipaleiksi, jotka marinoit seesamiöljyssä ja tilkassa kalakastiketta. Lisää mukaan salaatin sisimpiä lehtiä (näyttävät omilta pieniltä salaatinlehdiltään) ja tarjoa yhdessä vesimelonista tehdyn ”tonnikalan” kanssa.

Power foodia hernesoseesta ja jyväsalaattia

Tämä voimaruoka toimii erinomaisesti levitettynä leivän päälle, mutta se sopii myös itsessään pieneksi ruokalajiksi tai proteiini- ja kuiturikkaaksi lisukkeeksi. Yli jääneiden jyvien marinoiminenon täydellinen tapa vähentää ruokahävikkiä ja tarjota samalla jotain uutta ja jännittävää.

Tee näin: Sulata pakasteherneet. Muussaa ne kevyesti ja sekoita yhdessä fraichen, sitruunan ja kourallisen pinaattia sekä valkosipulin, suolan ja pippurin kera. Koostumuksen tulisi olla ihanan kermaista. Koristele erilaisilla keitetyillä jyvillä, jotka olet marinoinut laadukkaassa oliiviöljyssä ja omenaviinietikassa.

 

Maukkaat ”petit four”-leivokset

Tämä suolainen herkku on lähes alkuperäisen petit four -leivoksen jäljitelmä ja se on mahtava tapa tehdä hauskoja vegetaarisia annoksia. Onko sinulla jääkaapissa yli jääneitä vihanneksia? Kerää ne kaikki kasaan!  Säästyneitä perunankuoria? Lisää nekin mukaan.

Tee näin: Tee keitetyistä kasviksista massa. Lisää kananmuna, hieman kermaa, mausteita ja yrttejä. Sekoita kaikki ainekset keskenään, kaada sekoitus pieniin vuokiin ja paista uunissa. Tarjoile lämpimänä tai kylmänä seisovasta pöydästä tai lisukkeena ja pyöriteltynä erilaisissa siemenissä, jotka tuovat annoksiin kaunista vaihtelua. Löytyykö sinulta yrttejä, jotka ovat jo nähneet parhaat päivänsä? Friteeraa ne ja saat uuden kuorrutuksen annokseen. Entäpä perunankuoret? No, voit paistaa ne samoin kuin bataatinkuoret yhdessä pienessä määrässä rasvaa. Tämän jälkeen voit tehdä niistä suuria lastuja ja asetella ne pienten leivosten päälle.

Rapeat ”kanan nahat” vihannesjäämistä ja seesaminsiemenistä

Nämä rapeat vihannessipsit ovat täynnä umamia ja tuoksuvat samalta kuin kanan nahka. Lisää sipsejä annosten päälle tai käytä voileivissä luodaksesi leipään rapsakkuutta.