Työskentelen...

Jatka

Olemme päivittäneetsisällön toimialasi perusteella

Monet ihmiset luulevat, että kuljetus on suurin haitta ympäristöllemme, mutta itse asiassa ruokaketjulla on merkittävämpi vaikutus planeettaamme. Tämä oli lähtökohta sille, että Knorr, Kansainvälinen ympäristöjärjestö WWF ja muut johtavat nimet ravitsemuksen ja kestävän kehityksen alalta istuivat alas ja ryhtyivät pohtimaan seuraavaa kysymystä: ”Miten voimme siirtää huomion pois pelottelupropagandasta ja siitä, mitä meidän ei tulisi syödä siihen, mikä on oikeasti hyväksi meille syödä!”

Keskusteluista nousi esille 50 kasvipohjaista ja kestävää raaka-ainetta, jotka ovat hyväksi sekä ravitsemuksen että ympäristön kannalta. Jotkin raaka-aineista voivat vaikuttaa vierailta, mutta joissakin tapauksissa ne ovat vain painuneet unholaan. Yhteistä kaikille niille on, että ne ovat ympäristöystävällisiä, edullisia ja terveellisiä. Tämän lisäksi niitä on helposti saatavilla ja ne ovat ravinteikkaita, maistuvat maukkailta ja ne on kasvatettu, korjattu ja tuotettu tavalla, joka on planeetallemme hyväksi.

 

Hei planeettamme!

Useimmat ihmiset tietävät, että syömällämme ruoalla on vaikutus planeettaamme ja terveyteemme. Tässä muutama esimerkki pienistä muutoksista, joilla voi olla suuri vaikutus sekä yksilö- että planeettatasolla.

1.     Kasvisvariaatiot

Syömällä vaihtelevasti erilaisia kasviksia kasvatamme kykyämme vastaanottaa antioksidantteja, vitamiineja ja mineraaleja.

2.     Proteiinin korvikkeet

Vähennämme ilmastovaikutustamme merkittävästi korvaamalla lihan, siipikarjan ja kalan kasvisproteiineilla.

3.     Hiilihydraattimuutokset

Niin pieni asia kuin riisin ja vehnän korvaaminen muilla ravinteikkailla hiilihydraateilla, kuten kvinoalla, parantaa maaperää ja samalla myös me saamme enemmän ravinteita. Win-win-tilanne!

Flexitarianismi - uusi musta

Kukapa ei olisi tietoinen siitä, että vihreä on trendikästä, ja kuluttajat ovat tehneet jo merkittäviä muutoksia kulutuskäyttäytymiseensä. Paikallisesti tuotettujen tuotteiden shoppailu sekä lihankulutuksen ja ruokajätteen määrän vähentäminen on jo arkipäivää monelle. Lisäksi tutkimukset osoittavat, että joka toinen kuluttaja on valmis muuttamaan syömistapojaan vähentääkseen vaikutustaan ilmastoon. Itse asiassa me pohjoismaalaiset olemme yleisesti ottaenkin hyvin avoimia syömään kasvispohjaista ruokaa.

 

Tiesitkö, että…

  •  Maapallollamme on 20 000–50 000 syötävää kasvia. Syömme näistä kuitenkin vain 150–200 lajia säännöllisesti.
  • Maailman maatalous aiheuttaa noin 25 % kasvihuoneilmiöstä ja noin 60 % siitä on peräisin tuotantoeläimistä.
  • On arvioitu, että vuoteen 2050 mennessä meitä on 10 miljardia ihmistä maapallolla, jotka tulee kaikki ruokkia rajallisista resursseista huolimatta ja ilman negatiivista ilmastovaikutusta.

 

 

Lähde: Future 50 Foods -raportti

Kaikki 50 raaka-ainetta

Levät

  • Merilevä
  • Wakame-levää

Pavut ja palkokasvit

  • Adzuki-pavut
  • Mustapavut
  • Härkäpavut
  • Maapavut
  • Lehmäpavut
  • Linssit
  • Marama-pavut
  • Mung-pavut
  • Soijapavut

Kaktukset

  • Nopal-kaktus (Opuntia)

Vilja ja jyvät

  • Revonhäntä (Amarantti)
  • Tattari
  • Sormihirssi
  • Fonioheinä
  • Khorasan-vehnä
  • Kvinoa
  • Speltti
  • Tefheinä
  • Villiriisi

Vihanneshedelmät

  • Kurpitsan kukka
  • Okra
  • Oranssi tomaatti

Lehtivihannekset

  • Juuresten vihreä osat
  • Broccolini
  • Lehtikaali
  • Moringa
  • Kurpitsanlehti
  • Paksoi eli pinaattikiinankaali
  • Punainen kaali
  • Pinaatti
  • Vesikrassi

Sienet

  • Enokisieni
  • Maitakesieni
  • Männynleppärousku

Pähkinät ja siemenet

  • Pellavansiemen
  • Hampunsiemen
  • Seesaminsiemen
  • Saksanpähkinä

Juurikkaat

  • Mustajuuri
  • Persiljajuuri
  • Retikka

Idut

  • Alfalfa-itu
  • Idätetty kidneypapu
  • Idätetty herne

Mukulat

  • Lootusjuuri
  • Isojamssi 
  • Punainen indonesialainen bataatti
  • Pikkujamssipapu (Jícama)
Lataa F50F-raportti

Lataa F50F-raportti

Tässä lista kaikista kasveista. Lataa ja inspiroidu. Kasvit, joihin keskitymme ensi vuoden aikana, on merkitty listaan

Klikkaa tästä!
Future 50 Foods

Future 50 Foods

Haluatko lukea koko Future 50 Foods -raportin? (englanniksi)

Klikkaa tästä!