Liikunnalla on tärkeä merkitys ihmisen terveydelle ja hyvinvoinnille. Säännöllinen liikunta on turvallista ja tekee hyvää meille kaikille. Kaiken lisäksi se on hauskaa!
Tutuilla ja mukaviksi koetuilla lajeilla pääse hyvin alkuun.
Liikkumisen voi aloittaa arjen askareista – kävelemällä asemalle ja nousemalla portaat hissin sijaan. Liikuntamäärää voi lisätä vähitellen.
Päivittäinen viiden minuutin kävely on hyvä tapa aloittaa. Seuraavalla viikolla liikunnan määrän voi nostaa 10 minuuttiin ja niin edelleen. Aktiivisempi liikunta kannattaa jakaa viikolle niin, että harjoitusten väliin jää palautumispäiviä, jolloin keho voi palautua.
Reipasta liikuntaa pitäisi harrastaa päivittäin vähintään 30 minuutin ajan. Suomessa yli kaksi kolmasosaa aikuisista liikkuu tätä vähemmän.
Unilever Food Solutionsin omasta väestä löytyi Tukholman maratonille lähtijöitä peräti kolme. Seuraa kolmikon matkaa liikunnan parissa täällä !