Unilever Food Solutionsin koekeittiöllä järjestettiin elBulli Texturas -koulutus 23.–24.4.

Tilaisuus toteutettiin yhteistyössä Oy Saveurs Club Ltd:n kanssa. Kouluttajana toimi tanskalainen Troels Jaeger. Jaeger on ElBulli Texturas-tuotteiden virallinen edustaja ja kansainvälinen kouluttaja.

Kuvia koulutuksesta alla.

elBulli ravintola ja elBulli Texturas -tuotteet

Koillis-Espanjassa, Costa Bravan Rosasissa sijaitsee pieni idyllinen ravintola, joka kantaa maailman parhaan titteliä. Trendien allonharjalla ratsastavan elBullin tarina on alkanut jo 1960-luvulla minigolf-radan yhteyteen perustetusta rantabaarista. Ensimmäisen tähtensä ravintola ansaitsi jo 1970-luvun puolessa välissä.

Vuonna 1983 ravintolassa kesätyöläisenä aloitti Ferran Adria. Nuori Adria jatkoi työtään ravintolassa myös kesän jälkeen ja kohosi lopulta koko keittiön johtoon. Vastuu toi Adrialle vapautta ja pikku hiljaa mestarikokki miehistöineen ryhtyi toteuttamaan omaa, kunnianhimoista tapaansa valmistaa huippulaadukasta ruokaa.

Luovuudella on ollut vankka asema elBullin keittiössä, ja ravintolassa ryhdyttiin yhdistämään tiedettä ja huippugastronomiaa. Kokeilu on mullistanut erityisesti raaka-aineille annetut olomuodot: parmesan saattoi yhtäkkiä muistuttaa makaronia, vihannekset vaahtoa ja tuoksu syntyä esimerkiksi kaasuhelmiäisistä.

ElBulli on ehdottomasti yksi tärkeimpiä suunnannäyttäjiä tämän päivän gastronomiassa. Ravintola on valittu useasti maailman parhaaksi ja vain kuuden kuukauden aukioloaikana ravintolaan on lähes mahdotonta saada varausta. Loput vuodesta Adria ja Albert Adria kehittelevät uusia ideoita Barcelonassa sijaitsevassa elBulli Taller-laboratoriossaan yhteistyössä kemistien ja teollisten muotoilijoiden kanssa. Ferran Adria on yhdessä veljensä Albertin kanssa kehittänyt Texturas-tuotesarjan jonka avulla nämä vallankumoukselliset tekniikat ovat nyt kaikkien ammatilaisten käytössä.

Lisää tietoa voit lukea mm. seuraavilta sivuilta:
www.texturaselbulli.com
www.gourmetconnection.dk
http://www.albertyferranadria.com/

Koulutuksen toinen toteuttaja Saveurs Club, France & Fromages on Suomessa toimiva, ranskalaisten elintarvikkeiden maahantuontiyritys, jonka valikoimaan elBulli Texturas tuotteet kuuluvat. Lisätiedot yrityksestä www.france-fromages.fi.

www.unileverfoodsolutions.fi