Unilever ja kestävä kehitys käytännössä

Kuusi prosenttia maailman teollisissa prosesseissa käytetyistä tomaateista päätyy Unileverin tuotteisiin. Tämä asettaa tiettyjä vaatimuksia Unileverille ja toiminnallemme tomaattiviljelmillämme.

Tavoitteenamme on, että kaikki Unileverin käyttämät vihannekset ja mausteet viljellään ulkona auringonpaisteessa ja korjataan pelloilta kypsinä. Pyrimme myös viimeistään vuonna 2015 viljelemään kaikki käyttämämme tomaatit kestäviä viljelymenetelmiä soveltamalla. Tavoite on erittäin vaativa, sillä tomaattien kestävä viljely vaatii valtavia määriä vettä. Tutkimustemme perusteella uusilla menetelmillä voidaan kuitenkin säästää jopa 80 prosenttia vettä. Emme aio luovuttaa.

Teemme muun muassa yhteistyötä viljelijöiden kanssa eri puolilla maailmaa ja rohkaisemme heitä ottamaan käyttöön kestäviä viljelymenetelmiä, esimerkiksi panostamalla maaperän parantamiseen ja vedenkulutuksen, sekä lannoitteiden ja torjunta-aineiden vähentämiseen.

Seuraavassa on käytännön esimerkkejä siitä, mitä Unilever tekee ostamilleen tomaateille vaikuttaakseen toiminnallansa myönteisesti maailmaan:
  • Kestävät viljelysmenetelmät auttavat parantamaan maaperää. Esimerkiksi Kalifornian keskiosissa sovellamme kestäviä maanviljelymenetelmiä maaperän parannuksessa. Vuorottelemme viljelmiä pelloilla ja käytämme aiempaa vähemmän ravinteita.
  • Tuhoeläintorjunta on integroitu osaksi viljelymenetelmiä. Käytämme torjunta-aineitaviimeisenä keinona.
  • Käytämme lannoitteita aiempaa vähemmän ja tarkastamme typen määrän ennen lannoitteiden levittämistä. Näin voimme varmistaa, että kasvit saavat juuri oikean määrän ravinteita.
  • Suosimme tippakastelua. Tutkimusten mukaan pelloilta pois valuvan veden määrää voidaan vähentää 80 prosenttia istuttamalla talven ajaksi kasveja viljelmien väliin. Veden ja sedimentin valumista voidaan lisäksi hillitä entistä leveämmillä ja syvemmillä kuivatusojilla. Esimerkiksi Brasiliassa kehitetyn kastelunohjausjärjestelmällä avulla saavutettiin jopa 20 prosentin säästöt vedenkulutuksessa perinteisiin sadetusmenetelmiin verrattuna. Kun maanviljelijä muutti kastelumenetelmiään (sadetuksesta tippakasteluun), vettä säästyi havaintojemme mukaan 20 prosenttia, sato kasvoi 30 prosenttia ja sienitorjunta-aineiden käyttö väheni 30 prosenttia.
  • Arvioimme tomaattiviljelmiemme biologista monimuotoisuutta yhteistyössä Audubon Society -luonnonsuojelujärjestön kanssa. Esimerkiksi viljelypeltojen reuna-alueen huomattiin olevan useiden lintulajien esiintymispaikka. Pyrimme yhdessä viljelijöiden kanssa parantamaan edelleen arvokasta biologista monimuotoisuutta heidän tiluksillaan.
  • Vähennämme energian kulutusta ja pienennämme hiilijalanjälkeämme. Kuljetamme tomaatit tehtaisiin enintään 150 kilometrin etäisyydelle. Unilever ei siten kuljeta tomaatteja toiselle puolelle maapalloa jalostusta varten. 
  • Olemme ottaneet tomaattikastikkeissa uudelleen käyttöön pyöreät pakkaukset nelikulmaisten asemesta. Kun katsoo kokonaiskuvaa, pyöreät pakkaukset ovat ympäristöystävällisempiä, koska muovia kuluu vähemmän. Se tarkoittaa sitä, että myös energiaa kuluu vähemmän ja hiilijalanjälki pienenee pitkällä aikavälillä. Kuljetusmäärä on suurempi, mutta kuljetusten kokonaispaino on pienempi.
  • Viljelemme uusia tomaattilajeja. Valitsemme viljelyyn uusia tomaattilajeja, jotka soveltuvat parhaiten paikallisiin viljelyolosuhteisiin, ja toimitamme siemenet viljelijöille.
 

Takaisin Sivun alkuun Lähetä sivu sähköpostina Tulosta sivu
www.unileverfoodsolutions.fi