
Unilever Food Solutions on yhdessä markkinatutkimusyhtiö Synnovaten kanssa tutkinut suomalaisten ravintola-asiakkaiden jälkiruokatottumuksia ja mieltymyksiä.
Keiden kanssa olemme puhuneet?
Fokusryhmässä oli yhteensä 407 vastaajaa, joista 61 % oli 18–34-vuotiaita ja loput 35–56-vuotiaita. Vastaajista 30 % syö ulkona vähintään kerran viikossa, 36 % kerran kuussa ja loput noin kerran kahdessa viikossa.
Vastaajista 78 % tilaa aterian päätteeksi jälkiruokaa erittäin harvoin, 13 % joka toinen kerta ja vain 9 % aina.
Useimmiten ravintola on pieni ja rento (38 %). Toiseksi yleisin vaihtoehto on ravintola, joka kuuluu johonkin ravintolaketjuun. Kolmanneksi suosituin vaihtoehto on pikaruokala. 11% valitsee ravintolan, jonka keittiön gastronomiset tavoitteet ovat kunnianhimoisempia.
Milloin päätös jälkiruoan tilaamisesta tehdään?
Peräti 60 % vastaajista päätti tilata jälkiruoan vasta sitten, kun he olivat jo syöneet pääruoan. 24 % tilasi jälkiruoan samalla kuin valitsi pääruoan. Toisin sanoen on tärkeää, että tarjoiluhenkilökunta osaa myydä heti alku- ja pääruoan lisäksi myös jälkiruoan. Kokeile esimerkiksi valmiita menukokonaisuuksia – alkupalat, pääruoka ja jälkiruoka – erikoishintaan.
Mitä jälkiruokaa suomalaiset valitsevat?
Kun kysytään, mitä jälkiruokaa vastaajat viimeksi söivät ravintolassa, olivat jäätelöannos, juustokakku ja pirtelö kolme suurinta suosikkia. Myös suklaafondant ja ohukaiset ovat suosittuja.
Järjestys muuttuu, jos kysytään ravintolavieraiden lempijälkiruokaa. Suklaafondant on edelleen sijalla kolme, mutta pirtelö vasta sijalla 10.
Peräti 93 % oli tyytyväisiä jälkiruokaansa. Heistä 21 % oli lisäksi sitä mieltä, että jälkiruoka ylitti heidän ennakko-odotuksensa.
Mitä jälkiruoassa arvostetaan?
Miksi jälkiruokaa tilataan?
Useimmiten syynä on halu hemmotella itseään. Muita tärkeitä syitä ovat halu viettää mukava hetki yhdessä jonkun kanssa tai se, että ruokailuun on erityinen aihe, esim. juhla.
Mikä saisi asiakkaasi tilaamaan jälkiruokaa useammin?
Jos asiakkailta kysytään, mikä saisi tilaamaan jälkiruokaa useammin, nousee hinta tärkeimmäksi kriteeriksi. Edullisemmat hinnat tai erikoistarjoukset saisivat monet asiakkaat tilaamaan jälkiruokaa useammin. Myös jälkiruokia, joita ei kotona saa, tai tapas-tyyppinen jälkiruokavalikoima, josta voi maistella monia vaihtoehtoja, pidetään suuressa arvossa.