Marras-ja joulukuussa Kuukauden keittiömestareina kaksi naista: Anu Narinen ja Kirsi Kaljunen

Anu Narinen ja Kirsi Kaljunen Imatran kylpylästä ovat Unilever Foodsolutionsin ja Suomen Keittiömestariyhdistyksen Kuukauden keittiömestarit. Catering-parikilpailun voittaneet voimanaiset ovat parina myös haastateltuina.

Työpaikka ja työhistoria

Anu Narinen on työskennellyt useissa erityyppisissä ruokapaikoissa Imatralla ja lähikunnissa. "Imatran Kylpylässä olen ollut kokkina kohta 15 vuoden ajan. Kylpylä on tarjonnut monia erilaisia kokemuksia erilaisissa tapahtumissa Kylpylässä sekä työskentelyä Imatran Messukeskuksen Kylpylän ylläpitämässä Messuravintolassa noin kolmen vuoden aikana.

Häissä ja syntymäpäivien järjestelyissä on taiteellista puolta ammattitaidostani käytetty koristeluun ja somistukseen. Olen toiminut myös aktiivisesti talon TYKY- toimikunnassa ja ollut järjestämässä erilaisia henkilökuntatilaisuuksia ja -retkiä."

Kirsi Kaljusen työpaikka on ollut Imatran Kylpylä vuodesta 1988 lähtien. "Työtehtäväni ovat vuosien varrella vaihdelleet, aluksi olin kokkina, sitten apuemäntänä, myöhemmin keittiöemännän nimikkeellä ja tällä hetkellä vuoropäällikkönä. Työ on ollut käytännön keittiötyötä, mutta myös esimiestyö ja toimistotyöt ovat tulleet vuosien varrella tutuiksi.

Monipuoliset työtehtävät ja talon ulkoisten puitteiden sekä toiminnan muuttuminen vuosien varrella on tarjonnut monenmoisia haasteita työssä. Taas on ammatillisesti tarjolla uusia haasteita tänä syksynä uusitun Imatran Kylpylän ravintolamaailman myötä."

Anun harrastukset ja lempiraaka-aine

"Ykkösharrastukseni on aina ollut piirtäminen. Tutuiksi ovat tulleet myös henkilömaalaus, posliinimaalaus, savi- ja lasityöt sekä grafiikka, joita olen jossain vaiheessa kokeillut. Kuntoilupuolella saavutuksiini voi laskea osallistumisen useita kertoja Kylpylän joukkueessa Sulkavan Soutujen Kilpasoutuun (65km:n matka). Muita harrastuksia ovat tuulastus, sienestys ja erilaiset erähenkiset retkeilyt ystävien tai perheen kanssa.

Harrastuksiin ja taiteellisuuteen liittyen lempiraaka-aineita on monia. Esimerkiksi voista voi muotoilla mitä vain. Olen tehnyt lukuisia morsiuspari- voiasetelmia häihin ja näköispatsaita voista syntymäpäiville tai logo-voiasetelmia yritystilaisuuksiin. Marsipaanilla olen koristellut monenlaisia täytekakkuja, hääparin kiinnostuksen kohteiden tai syntymäpäiväsankarin työn tai harrastusten mukaan. Hirvenliha ja siitä valmistetut ruoat kuuluvat perheemme juhlahetkiin. "

Anun voista muotoilema hääpari viime kesältä on myös alimpana kuvassa.

Kirsin harrastukset ja lempiraaka-aine

"Kesällä rakkain harrastus on mökkeily. Mökkimme sijaitsee Ruokolahdella ja siellä olemme perheen kanssa kesällä aina kuin mahdollista. Työmatkapyöräilyn laskisin myös kesäharrastuksiin. Työmatkaa on 10 kilometriä yhteen suuntaan. Kunnosta yritän pitää huolta liikkumalla, sauvakävely, jumppa ja hiihtäminen ovat omimmat lajit pyöräilyn lisäksi. Tosin liikunnalle on jäänyt viime aikoina aivan liian vähän aikaa!

Olen ollut useita vuosia aktiivisesti mukana Suurtalousalan Yhteistyöjärjestö Fida ry:n toiminnassa toimien tällä hetkellä alueyhdistyksemme, Lappeenrannan Fidan, puheenjohtajana.

Salaatit, jälkiruoat ja leivonta ovat ne ruoat, joita töissä useimmiten valmista. Erilaisista ruukussa viljeltävistä salaateista lisukkeineen voi valmistaa vaihtelevia ja kevyitä tuoresalaatteja keventämään aterioita ympäri vuoden ja ne ovat kotimaisia tuotteita. Kotona ruoanvalmistuksessa suosin broileria ja jauhelihaa. Niistä saa nopeasti monipuolisia aterioita nälkäisille teini-ikäisille lapsilleni. Silloin tällöin herkuttelemme kotona pihviaterialla."

Ammatillisia toiveita tulevaisuutta varten:

"Ovet ovat aina avoinna uusille haasteille", Anu sanoo. "Toivottavasti saan edelleen toteuttaa taiteellisia näkemyksiäni ruokailijoiden ”iloksi ja silmänruoaksi”. "

"On tärkeää kehittää koko ajan ammattitaitoaan ja oppia koko ajan uutta. Opiskelin muutama vuosi sitten työn ohessa restonomiksi ja se antoi silloin uutta näkemystä työhön" Kirsi kertoo. "Olen aina pyrkinyt tekemään työni, oli se mitä tahansa, kunnolla niin, että voin olla itse siihen tyytyväinen. Uusia ammattiin liittyviä haasteita otetaan vastaan silloin, kun tulevat kohdalle.

"Voitettuamme Catering-mestaruuden yhdessä, antaa se taas uutta intoa työhön, luottamusta omaan ammattitaitoon ja haasteita jokaiseen päivään", naiset kertovat kuin yhdestä suusta.

Kirsi suosittelee

Kirsi suosittelee Becel Ruoka 15% kasvirasvasekoitetta. "Timjami-perunakakun (kilpailussa tärkkelyslisäkkeenä) raaka-aineena käytettiin ja todettiin hyväksi ja toimivaksi. Sydänystävällinen vaihtoehto kermalle. Kestää hyvin hauduttamista ja lämpösäilytystä."

Anu suosittelee

Anu suosittelee Knorr Timjami tahnamaustetta. "Käytettiin timjami-perunakakun (kilpailussa tärkkelyslisäkkeenä) makua antavana raaka-aineena. Hyvä, raikas ja tuore maku. Sopii kalalle, lihalle ja kasviksille."

Rekisteröidy uutiskirjeen saajaksi! Lähetämme sinulle asiaa sesongeista, uutuuksista sekä kaikesta ruokaan ja sen tekemiseen liittyvästä. Rekisteröidy täällä!

Koekeittiön tapahtumiin

© 2010 Unilever Foodsolutions – Kaikki oikeudet pidätetään SivukarttaKäyttöehdotTietosuojalausunto