Kuukauden keittiömestari

Kuukauden keittiömestari heinäkuussa on Simo Valtonen, Lapin Keittiömestarit ry: puheenjohtaja.


Simo Valtonen on toiminut keittiömestarina Hotelli Luostotunturi noin 7 vuotta. Sitä ennen Simo asui pääkaupunkiseudulla ja siellä työkokemusta kertyi muun muassa Hviträskistä, Tamminiemen Villa Angelikasta ja Mestaritallista. Hämeenlinnassa Vaakuna ja Hämeenlinnan tilausravintola, Tampereella Tampere-Talo ja Ilves ovat myös Simon entisiä työpaikkoja.

Lempiraaka-aine on luonnollisesti lappilainen, ja nimenomaan paikallinen kala.
- Arvostan sitä sen tuoreuden ja maun takia, Simo sanoo.

Työ ja tulevaisuus

Ammattillisesti toiveita tulevaisuudelle on Simolla kahdenlaisia:
- Yhdistyspuolella haluan olla mukana lisäämässä keittiömestareiden tunnettuutta tavalliselle kansalle. Omassa työssä on tärkeää kehittää omaa osaamistaan ja pysyä ajan hengessä mukana.

Simon harrastus on Keittiömestariyhdistyksessä toimiminen. Tämän lisäksi vapaa-aika kuluu kalastuksessa ja luonnossa kulkemisen parissa.

Simo suosittelee

- Suosittelen Carte d'Orin Panna Cottaa. Panna Cotta soveltuu mainiosti vaikkapa lounasruokailuun. Tuote on helppokäyttöinen ja peruspohjaan voi lisätä monenlaisia makuja. Omana suosikkinani on mustikkapannacotta. Olemme hyödyntäneet tuotetta myös Lapin Keittiömestareiden vuosittaisessa Herkkupöydässä. Siellä on tarjottu Lakkapannacottaa.

Carte d'Or PannaCotta

Rekisteröidy uutiskirjeen saajaksi! Lähetämme sinulle asiaa sesongeista, uutuuksista sekä kaikesta ruokaan ja sen tekemiseen liittyvästä. Rekisteröidy täällä!

Koekeittiön tapahtumiin

© 2010 Unilever Foodsolutions – Kaikki oikeudet pidätetään SivukarttaKäyttöehdotTietosuojalausunto